Nämä päivät teroista menkkoihin ovat jotenkin pirun puuduttavia. Ja en tiedä mikä hitto mun hormooneihin on nyt muutenkin mennyt, kun kiukuttelen kuin pikkukakara, ja itkettää kokoajan. Itken suutuksissani miehelle ja latelen mitä sylki suuhun tuo, sitten seuraavassa hetkessä itken sitä kuinka olinkaan niin tyhmä että huusin hänelle, täysin syyttä.
Onneksi mieheni on itse tyyneys, eikä ihan pienestä hätkähdä. Itseäni tämä kyllä hätkähdyttää, sillä vaikka viime kirjoituksessani puhuin stressittömästä kierrosta, niin ehkä alitajuisesti stressaan nyt jopa enemmän, kun ensi kiertoon on sitten varattuna aika uudelle lääkärille ja kaikkea. Johtuisiko tämä tunnepurkauksien sarja siitä?
Vatsa kipuilee vähän väliä, mutta muita tuntemuksia ei oikeastaan olekaan. Voikun pieni nyt vaan saisi alkunsa, sitten voisi yrittämisen sijaan stressata raskaudesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti